Tapahtuma-arkisto

Sivulta löydät tietoa menneistä tapahtumista.

Mikkelin Joulun avausta vietetään lauantaina 26.11.2016

25.11.2016

Mikkelin Joulun avausta vietetään 26.11.2016, mukana Pohjoismaiden taikurimestari Hannu Juntunen

Mikkelin joulun avaus tapahtumaa vietetään lauantaina 26.11.2016. Tapahtumapäivä alkaa klo 10.00 yhteisellä kulkueella, joka lähtee Tuomiokirkon rappusten luota. Kulkue kulkee kävelykatua pitkin torille. Torilla on jouluista ohjelmaa lavalla klo 10.30-11.15. 

Torilla pääsee tapaamaan kaverikoiria, ratsastamaan hevosella ja tutustumaan paloauton saloihin. Joulupukki on tavattavissa torin kuusen luona lavaohjelman jälkeen aina klo 13 saakka. Lavalla tullaa näkemään Pohjoismaiden taikurimestari Hannu Juntunen! Savon Jousien leijonilla on glögiä ja pipareita myynnissä, jonka tuotot lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen. Vuoden tonttuteko palkinto jaetaan lavaohjelman aikana ja Blue Diamondsin tonttutyöt jakavat karkkeja kaikille. Tyttö- ja poikateatterilta on luvassa yllättäviä improesityksiä yleisön joukossa. Carmencita tanssikoulun tontut ilahduttavat tonttutanssi jumppaesityksellä klo 12.Torille on tulossa myös pienimuotoiset joulumyyjäiset. Muikkukontissa on Sokerystory:n joulukortteja myynnissä ja siellä esittäytyy myös Mikkelin Asuntomessut 2017. Torille tulee iso Jumboscreen näyttö, josta näytetään jouluista ohjelmaa koko tapahtuman ajan. Hope yhdistys on myös torilla vastaanottamassa joululahjoja vähävaraisille mikkeliläisille perheille.

Kaunein Jouluikkuna -kilpailu keskustan liikkeissä
Kaikkia keskustan liikkeitä kannustetaan somistamaan näyteikkunansa jouluiseen ilmeeseen, nimittäin etsinnässä on Mikkelin kaunein jouluikkuna. Kilpailuun mukaan lähtevien yritysten tulee ilmoittautua mukaan ennakkoon Mikke ry:n nettisivujen kautta. Näyteikkunoiden tulee olla valmiina 26.11 mennessä. Mukaan ilmoittautuneet ikkunat käydään kuvaamassa ja äänestys parhaasta ikkunasta toteutetaan Mikke ry:n facebook sivuilla. Voittaja julistetaan 8.12 klo 12 Mikkelin kävelykadulla Myyntikilpailu -tapahtumassa.

Joulumyyjäiset torilla
Tänä vuonna kutsutaan kaikki halukkaat koululuokat, yhdistykset ja yritykset joulumyyjäisiin torille. Koululuokille ja yhdistyksille myyjäisiin osallistuminen on maksuton. Yrityksiltä veloitetaan toripaikkavuokra eli 15 euroa. Mukaan myyjäisiin pääsee ennakkoilmoittautumalla: taavi.lampinen@mikkelinkeskus.fi.

Maksuton parkki keskustassa 26.11
Kuten viime vuonna, Mikkelin kaupunki, Mikke Ry ja Mikkelin Asuntomessut haluavat toivottaa kaikille hyvää joulua ilmaisilla kahden tunnin parkkipaikoilla tapahtumapäivänä. Kadun varsilla olevat maksulliset parkkipaikat toimivat päivän ajan pysäköintikiekoilla. Myös Mikkelin Toriparkki haluaa tarjota yhden tunnin ilmaisen parkkiajan joulun avauksen kunniaksi.

Piparkakku Mikkeli
Stellaan luodaan ensimmäistä kertaa yhteisöllinen Piparkakku maailma. Yrityksiä on haastettu mukaan rakentamaan oma piparkakkutalo. Myös kaikki kaupunkilaiset voivat osallistua piparkakkumaailman tekoon. Piparkakkumaailmaan otetaan vastaan erilaisia piparkakkuelementtejä joulun avaustapahtuman aikana klo 10-12.

Päivän ohjelma:
10.00 Joulukulkue, lähtö Tuomiokirkon edestä
10.30 Jouluohjelmaa torilla, lavaohjelman kesto noin 45 min
10.30-13.00 Jouluista tekemistä torilla
 

Lisätietoja:

Tiina Maczulskij
Mikke ry
040 510 4096

Lovestock 2017
29.04.2017
Saimaa Blues Festivaali 2017
Kuudes Saimaan Blues Festivaali 11.-16.4.2017
11.04.2017
Insinööriopiskelijapäivät 2017 Mikkelissä
Tämän vuoden Insinööriopiskelijapäivät järjestetään Mikkelissä 8.4.2017.
08.04.2017
SM Vaakuna-ralli 2017
17. - 18.2.2017 SM Vaakuna-rallit Mikkelissä.
17.02.2017
Torin luistelukentän jäärieha
Tänäkin vuonna Mikkelin torille jäädytetään Luistelukenttä, joka on maksuton ja avoin kaikille.
01.02.2017
Jättikirppis
21.08.2016
Jättikirppis
14.08.2016
Jättikirppis
31.07.2016
Jättikirppis
24.07.2016
Jättikirppis
17.07.2016
Jättikirppis
10.07.2016
Jättikirppis
03.07.2016
Jättikirppis
19.06.2016
Jättikirppis
05.06.2016
Jättikirppis
29.05.2016
Jättikirppis
15.05.2016
Korkkarijuoksu 28.8 Kesäkadun yhteydessä
Korkkareilla juostaan taas kilpaa Mikkelin keskustassa!
28.08.2015
Kalamarkkinat Mikkelin satamassa 14.-16.8.
Paikalliset Kalamarkkinat jo 15. kertaa!
14.08.2015
ShowHau Roadshow tulee Mikkeliin!
9.8. Akselin edustan valtaa koirien ja koiraihmisten ikioma tapahtumakiertue!
09.08.2015
Viikonloppu täynnä Jurassic Rockia ja Katusapuskaa
7.-9.8. on luvassa menoa ja meininkiä moneen makuun!
07.08.2015
Tivoli Seiterä Mikkelin kirkkopuistossa 8.-19.7.
Tivoli saapuu tuttuun tapaan Kirkkopuistoon
08.07.2015
Hulivilikarnevaalit viihdyttävät jälleen perheitä Mikkelissä 27.6.-4.7.
Mikkelin kesään kuuluva koko perheen tapahtuma, Hulivilikarnevaali uudistuu.
27.06.2015
Mikkelin juhannusta juhlitaan kokolla ja kansainvälisillä suurmarkkinoilla
Kansainväliset suurmarkkinat saapuvat Mikkelin satamaan 18.-21.6. ja kokko sytytetään perjantaina tuttuun tapaan klo. 21.
16.06.2015
Let's MOVE viikonloppu
Mikkelin kaupunki täyttää 177 vuotta lauantaina 7.3.2015. Juhlan kunniaksi Mikkelissä juhlitaan koko viikonlopun ajan.
06.03.2015
Mikkelin kaupungin vuosipäivää juhlitaan 6.- 8.3.2015
Mikkelin kaupunki täyttää 177 vuotta 7.3.2015. Mikkelin kaupunki haluaa juhlistaa vuosipäiväviikonloppua erilaisilla tapahtumilla kaupunkilaisille
06.03.2015
RekryON 2015 -viikko Mikkelin torilla 2.-6.2.2015
Työntekijät ja työnantajat kohtaavat jälleen!
02.02.2015
Joulutori 2014
12.12.2014
Huippukaupoilla oli mukana 27 kivijalkayritystä
Huippukauppatapahtumalla elävöitetään kaupunkikeskustaa
03.10.2014
Valtakunnallinen Talkootapahtuma lauantaina 17.5 klo 9 alkaen
Mikkelin kaupunki kutsuu kaikki mukaan
17.05.2014
Huippukaupoilla mukana ennätysmäärä ravintoloita ja kahviloita
Järjestyksessään neljänsiä huippukauppoja juhlitaan 25.-26.4.2014
25.04.2014
Jättikirppispaikat nyt myynnissä
Supersuositut jättikirppikset tulevat jälleen tänä kesänä
16.04.2014
City 2020 -projektin suunnitelmien julkistamistilaisuus
Tilaisuus järjestetään 8.4. klo 18 - 20 Naisvuoritalolla
08.04.2014
Kutsu aamukahville 1.4.2014
Tapaamme huhtikuussa poikkeuksellisesti jo tiistaina
01.04.2014
Earth Hour sammuttaa katuvalot Mikkelin keskusta-alueella
TAPAHTUMAA TORILLA LA 29.3. KLO 20:30 - 21:30
29.03.2014
KUTSU: Maaliskuun aamukahvitilaisuus
Torstaina 6.3. klo 8-9 keskustan McDonalds
06.03.2014
KUTSU: Kivijalkayritysten työpajat
Cumulus Mikkeli, 5.3.2016 klo 17.30-20.30
05.03.2014
Jääveistoksia Mikkelin torille
14.-15.2.2014 veistetään kaksi keskikokoista jääveistosta ja pieni jääliukumäki Marskin patsaan läheisyyteen. Jääveistosnäytös järjestetään pienempimuotoisena tänä vuonna. Tapahtuma toimii esimakuna vuoden 2015 Talvikarnevaalitapahtumalle.
14.02.2014