Tapahtuma-arkisto

Sivulta löydät tietoa menneistä tapahtumista.

Earth Hour Mikkeli 2016 la 19.3 klo 20.30

19.03.2016

Earth Hour on WWF:n järjestämä maailmanlaajuinen ilmastotapahtuma, jossa yksityiset ihmiset ja erilaiset yhteisöt eri puolilla maapalloa sammuttavat tarpeettomat valonsa tunniksi. Tämän symbolisen eleen avulla jokainen voi ilmaista huolensa ympäristön tilasta ja ilmastokriisistä päättäjille.

Earth Hour sai alkunsa Australian Sydneyssä vuonna 2007, jolloin siihen osallistui yli kaksi miljoonaa ihmistä. Viime vuonna maailman suurin ilmastotapahtuma yhdisti yli kaksi miljardia ihmistä 172 maassa, tuhansia kaupunkeja ja lukuisia yrityksiä, yhteisöjä ja oppilaitoksia. Suomessa Earth Hour järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2009, ja viime vuonna jo noin kolmasosa yli 15-vuotiaista suomalaista osallistui pimeään tuntiin.

Tänä vuonna Earth Houria vietetään lauantaina 19. maaliskuuta kello 20.30–21.30. Myös Mikkelissä näytetään valomerkki ilmaston puolesta ja  keskustan katuvalot sammutetaan tunnin ajaksi. Tapahtuman ajankohtana järjestetään kaikille avoin ja maksuton perhetapahtuma Mikkelin Torilla ESEn, Kuluttajien energianeuvonta Etelä-Savossa-hankkeen, Mikkelin kaupungin, Mikkelin kulttuuripalveluiden ja Mikke Ry:n yhteistyönä.

Pimeän tunnin aikana on torilla monipuolinen tarjonta tekemistä ja katsomista:

  • tähtien katselua Mikkelin Ursan toimesta (pilvivaraus),
  • pimeä suunnistusta Mikkelin Ladun toimesta,
  • alkusammutusnäytöksiä ja kalustoesittelyä Mikkelin VPK:n toimesta
  • Liikunnallisia jumppatuokioita Kuntokeskus Otteen toimesta
  • Illan kruunaa näyttäviä temppuja ja riehakasta huumoria tarjoileva Janne Mustosen tulishow

Kutsumme myös teidät tapahtumaan viettämään pimeää iltaa meidän kanssamme. Haastamme mukaan Mikkelin keskustan alueen liikkeet ja pyydämme sammuttamaan liikkeiden valot launtaina 19.3.2016 klo 20.30-21.30 väliseksi ajaksi.  

Tietoa:

earthhour.fi

https://www.facebook.com/events/1695427514029912/ (Earth Hour Mikkeli tapahtumasivu)
https://www.instagram.com/earthhourmikkeli/ (Instagram kilpailu. Osallistu Earth Houriin Instagramin kautta jakamalla oma kuvasi siitä, kuinka vietät Earth Houria Mikkelissä.

Osallistuminen: Merkitse kuvaasi ‪#‎earthhourmikkeli ja @earthhourmikkeli.  Ja lisää kuvaan teksti ”Osallistun tällä kuvalla Earth Hour Mikkeli instagram-kilpailuun. Kuvansa jakaneiden kesken arvomme 50€ lahjakortin Tuorepuotiin. ”

Muista, että profiilin on oltava julkinen, jotta kuvasi näkyy meille. Arvonta suoritetaan maanantaina 21.3.2016.

Lovestock 2017
29.04.2017
Saimaa Blues Festivaali 2017
Kuudes Saimaan Blues Festivaali 11.-16.4.2017
11.04.2017
Insinööriopiskelijapäivät 2017 Mikkelissä
Tämän vuoden Insinööriopiskelijapäivät järjestetään Mikkelissä 8.4.2017.
08.04.2017
SM Vaakuna-ralli 2017
17. - 18.2.2017 SM Vaakuna-rallit Mikkelissä.
17.02.2017
Torin luistelukentän jäärieha
Tänäkin vuonna Mikkelin torille jäädytetään Luistelukenttä, joka on maksuton ja avoin kaikille.
01.02.2017
Jättikirppis
21.08.2016
Jättikirppis
14.08.2016
Jättikirppis
31.07.2016
Jättikirppis
24.07.2016
Jättikirppis
17.07.2016
Jättikirppis
10.07.2016
Jättikirppis
03.07.2016
Jättikirppis
19.06.2016
Jättikirppis
05.06.2016
Jättikirppis
29.05.2016
Jättikirppis
15.05.2016
Korkkarijuoksu 28.8 Kesäkadun yhteydessä
Korkkareilla juostaan taas kilpaa Mikkelin keskustassa!
28.08.2015
Kalamarkkinat Mikkelin satamassa 14.-16.8.
Paikalliset Kalamarkkinat jo 15. kertaa!
14.08.2015
ShowHau Roadshow tulee Mikkeliin!
9.8. Akselin edustan valtaa koirien ja koiraihmisten ikioma tapahtumakiertue!
09.08.2015
Viikonloppu täynnä Jurassic Rockia ja Katusapuskaa
7.-9.8. on luvassa menoa ja meininkiä moneen makuun!
07.08.2015
Tivoli Seiterä Mikkelin kirkkopuistossa 8.-19.7.
Tivoli saapuu tuttuun tapaan Kirkkopuistoon
08.07.2015
Hulivilikarnevaalit viihdyttävät jälleen perheitä Mikkelissä 27.6.-4.7.
Mikkelin kesään kuuluva koko perheen tapahtuma, Hulivilikarnevaali uudistuu.
27.06.2015
Mikkelin juhannusta juhlitaan kokolla ja kansainvälisillä suurmarkkinoilla
Kansainväliset suurmarkkinat saapuvat Mikkelin satamaan 18.-21.6. ja kokko sytytetään perjantaina tuttuun tapaan klo. 21.
16.06.2015
Let's MOVE viikonloppu
Mikkelin kaupunki täyttää 177 vuotta lauantaina 7.3.2015. Juhlan kunniaksi Mikkelissä juhlitaan koko viikonlopun ajan.
06.03.2015
Mikkelin kaupungin vuosipäivää juhlitaan 6.- 8.3.2015
Mikkelin kaupunki täyttää 177 vuotta 7.3.2015. Mikkelin kaupunki haluaa juhlistaa vuosipäiväviikonloppua erilaisilla tapahtumilla kaupunkilaisille
06.03.2015
RekryON 2015 -viikko Mikkelin torilla 2.-6.2.2015
Työntekijät ja työnantajat kohtaavat jälleen!
02.02.2015
Joulutori 2014
12.12.2014
Huippukaupoilla oli mukana 27 kivijalkayritystä
Huippukauppatapahtumalla elävöitetään kaupunkikeskustaa
03.10.2014
Valtakunnallinen Talkootapahtuma lauantaina 17.5 klo 9 alkaen
Mikkelin kaupunki kutsuu kaikki mukaan
17.05.2014
Huippukaupoilla mukana ennätysmäärä ravintoloita ja kahviloita
Järjestyksessään neljänsiä huippukauppoja juhlitaan 25.-26.4.2014
25.04.2014
Jättikirppispaikat nyt myynnissä
Supersuositut jättikirppikset tulevat jälleen tänä kesänä
16.04.2014
City 2020 -projektin suunnitelmien julkistamistilaisuus
Tilaisuus järjestetään 8.4. klo 18 - 20 Naisvuoritalolla
08.04.2014
Kutsu aamukahville 1.4.2014
Tapaamme huhtikuussa poikkeuksellisesti jo tiistaina
01.04.2014
Earth Hour sammuttaa katuvalot Mikkelin keskusta-alueella
TAPAHTUMAA TORILLA LA 29.3. KLO 20:30 - 21:30
29.03.2014
KUTSU: Maaliskuun aamukahvitilaisuus
Torstaina 6.3. klo 8-9 keskustan McDonalds
06.03.2014
KUTSU: Kivijalkayritysten työpajat
Cumulus Mikkeli, 5.3.2016 klo 17.30-20.30
05.03.2014
Jääveistoksia Mikkelin torille
14.-15.2.2014 veistetään kaksi keskikokoista jääveistosta ja pieni jääliukumäki Marskin patsaan läheisyyteen. Jääveistosnäytös järjestetään pienempimuotoisena tänä vuonna. Tapahtuma toimii esimakuna vuoden 2015 Talvikarnevaalitapahtumalle.
14.02.2014