Joulutorin yhteistyöhön Lions

Ensimmäinen joulunavaus Mikkelissä järjestettiin vuonna 1972 Lions Clubin voimin ja tapahtuman nimi oli tuolloin Joulukadun avajaiset.

Vuosien saatossa joulunavaus on ollut useamman tahon vastuulla ja nimikin on vaihtunut Mikkelin joulunavaukseksi. Mikke Ry on viimeiset vuodet ollut vastuussa tapahtuman järjestämisestä.

Viime jouluna jouduimme perumaan juhlallisuudet viime hetkellä koronaohjeistusten muuttuessa. Tänä jouluna lähdetään taas täysillä liikenteeseen ja mitenkäs muuten kuin yhteistyön voimin! Ja mikäpä olisi parempi kumppani joulunavauksen toteutukseen kuin Lions Club! Kuvassa Lions Club Savon hallitusta, joiden kanssa aloitettiin työstämään tunnelmallista joulun avausta Mikkelin torilla 27.11.